lauantai 19. marraskuuta 2011

Asiameininki

Torstaina katsoimme koululla leffan ja menimme viiden hengen porukalla yatain kautta karaokeen. Karaoke on hyvin suosittu illanviettotapa japanilaisten nuorten keskuudessa. Japanissa karaokea ei yleensä lauleta baareissa, vaan eräänlaisissa karaokehotelleissa, joissa jokainen seurue saa oman pienen huoneensa. Laulamaan pääsee siis useammin ja ei tarvitse ujostella koko baarille laulamista. Biisit valitaan langattomalla päätteellä ja puhelimella voi tilata juotavaa. Juomat maksavat suunnilleen saman verran kuin suomalaisessa baarissa.

Yatain antimia
Viihtyisä karaokehuone
Olimme varanneet paikan vain tunniksi, ja ehdin laulaa vain yläasteen musatunneilta tutut kappaleet Hound Dog ja Cocaine. Ranskalainen tyttö kehui lauluani kahteen kertaan. Muut lauloivatkin aika huonosti. :)

Tämän viikon perjantaijuhla koululla vietettiin takoyakin ja yakisoban merkeissä. Takoyaki on erityisessä pannussa tai vohveliraudan kaltaisessa härvelissä paistettuja taikinapalloja, joiden sisällä on mustekalaa, kasviksia, juustoa tai muita täytteitä. Pallukoiden päälle laitetaan aromikasta takoyaki-kastiketta tai majoneesia. Takoyaki oli kaikessa yksinkertaisuudessaan yksi herkullisimpia maistamiani japanilaisia ruokia. Yakisoba taas on isolla pannulla paistettua lihaa, kasviksia ja nuudeleita, joita käänteli puikoilla samaan aikaan useampi kokki.

Suussasulavan herkullista takoyakia. Tässähän olisi idea suomalaiseen Ravintolapäivään.
Yakisoba
Juhlissa oli taas mukana paljon ulkomaalaisista kiinnostuneita japanilaisia. Tapasin jälleen lukiolaispojan, joka oli keväällä lisännyt minut Facebook-kaveriksi vaihdettuamme pari sanaa koululla. Opetimme toisillemme kirosanoja norjaksi, suomeksi ja japaniksi ja kuuntelimme hilpeässä sakekekkulissa olevan naisen juttuja (kaikki muut vesiselviä).

Juhlien jälkeen liityin izakaya-seurueeseen, jossa oli kaksi parikymppistä norjalaista, yksi sveitsiläinen ja yksi japanilainen englantia opiskeleva tyttö. Nyt päästiin asiaan! Skandinaavit hallitsevat nomihoodain hyödyntämisen huomattavasti paremmin kuin eteläeurooppalaiset. Norjalainen kundi kumosi 13 euron kertamaksulla kahdeksan tuoppia kaljaa, minulle riitti kuusi. Kaikki olivat hauskalla tuulella ja izakaya-ilta oli paras ikinä. Puhuin norjaa (kirjaimellisesti, en vertauskuvallisesti) ja vaihdoimme tongue twistereitä. Vesihiisi sihisi hississä. Ibsens ripsbusker og andre buskevekster. Basugasubakuhatsu.

Izakaya
Tarjoilivat alkoholia, sitä sai rahaa vastaan.
Nomihoodai. Vihreä juoma taisi olla Gin Tonic tms. kiivimurskalla.
Heh.
Menimme vielä kahdeksi tunniksi karaokeen. Lauloin norjalaisen tytön kanssa mm. kappaleet Barbie Girl ja Can You Feel the Love Tonight norjaksi. Parhautta. Kaljanjuojakaveri oli nälkäinen ja kävimme hakemassa hänelle burgerin mäkkäristä. Sveitsiläinen tyttö lähti kotiin norjalaisten ja japanilaisen jatkaessa klubille. Päädyin itse samaan ratkaisuun, kun sisäänpääsymaksu oli 20 € (naisille 10 €) ja koin jo juhlineeni tarpeeksi.

Amerikkalainen ravintola
Ensi viikolla uudestaan, kiitos!

4 kommenttia:

  1. Hm. Samaa seksismiä kuin täällä. Naiset pääsevät halvemmalla, ja sitten ne yleensä vielä odottavat, että kavaljeerit tarjoavat. Oisko jotain tekemistä kysynnän ja tarjonnan lailla. Miehet kun ovat (yleensä) myyvä osapuoli ja naiset valikoiva osapuoli. Miten tähän oikein on tultu ja voiko sitä muuttaa?

    VastaaPoista
  2. Suomessa en ole itse törmännyt vastaavaan hinnoitteluun. Japanissa taas naiset pääsivät halvemmalla kaikilla klubeilla joilla olen käynyt. Ehkä täällä on vähemmän naisia liikenteessä niin pitää kilpailla. Ehkä täällä epätasa-arvoinen hinnoittelu aiheuttaa vähemmän mielipahaa asiakkaille kuin Pohjoismaissa.

    Mun mielestä on ihan positiivinen ilmiö, että jos naisten into lähteä klubeille on pienempi kuin miesasiakkaat haluaisivat, asiaa korjataan hinnoittelulla. Tavallaan miehet houkuttelevat naisia paikalle maksamalla osan näiden kuluista. Markkinatalous toimii. Jos epätasa-arvoinen hinnoittelu olisi kielletty, niitä naisia näkyisi Fukuokan klubeilla sitten entistä vähemmän.

    VastaaPoista
  3. http://www.youtube.com/watch?v=XmXmO_GvCDA

    VastaaPoista