Perjantaina vietin puolet päivästä Markin firman toimistolla, joka sijaitsi täyden palvelun toimistotalossa muutaman kerroksen hotellihuonettani alempana. Samassa paikassa sijaitsi aikoinaan Googlen Japanin konttori.
 |
Lobby. |
Toimistoon kuului kaksi melko pientä huonetta, joista toiseen oli majoitettu kehitys ja toiseen asiakastuki. Työntekijöitä oli tusinan verran, ja heistä vain sihteeri oli japanilaissyntyinen. Kehittäjistä useimmat olivat ranskankielisiä.
Paikka oli tosi siisti! 15. kerroksesta avautuivat hienot näkymät Tokion yli, kirkkaina päivinä Fuji-vuorelle asti. Toimisto oli täynnä kaikenlaisia scifileluja, kuten ohjelmoitava humanoidirobotti tai 3D-tulostin, jolla printtasin itselleni kamman. Firmassa oli vielä puoli vuotta sitten vain kaksi työntekijää, mutta sittemmin liiketoiminta on kasvanut huimasti, ja käsittääkseni vieläpä täysin kysyntävetoisesti ilman lainapääomaa. Sellaisessa tilanteessa olevaa yritystä lienee mukava johtaa.
Kamman printtausta 3D-printterillä.
Nao-robotti.
Hengasin toimistolla viitisen tuntia seuraten työn touhuja ja keskustellen alan näkymistä. Lounaaksi tilasimme Markin kanssa curryä, joka toimitettiin työhuoneeseen asti.
 |
Curryä, joka toimitettiin työhuoneeseen asti. |
 |
Siisti muki! |
 |
Vuorten taakse laskeva aurinko. |
Illan pimennyttyä menin Harajukun puistoon kävelylle. Iso puisto oli hyvä paikka paeta kaikkea suurkaupungin hälinää. Puistossa näkyi muusikoita harjoittelemassa, lenkkeilijöitä, kaveriporukoita pelaamassa pelejä, nuoria pareja ja pari spugeakin. Istuin pitkään värivalaistun suihkulähteen äärellä kuunnellen japanilaisen puuhuilun soittoa.
 |
My Engrish bery good. |
Puiston rauhasta siirryin Shinjukuun, ehkä hektisimpään alueeseen Tokiossa. Pilvenpiirtäjiä, leveitä katuja ja mieletön ihmisvilinä. En ehtinyt viipyä kauaa, kun piti palata Shibuyaan tapaamaan Lorenzoa, joka oli tullut Tokioon yhdeksi yöksi ennen kotiinpaluutaan. Kävimme useammassa mestassa nostamassa maljaa, ja totesimme jälleen izakayan parhaaksi. Puolenyön aikoihin hyvästelin Lorenzon, soitin gännipuhelun Suomeen ja menin nukkumaan.
 |
Shinjuku by night. |
 |
Suurkaupungin meininkiä. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti