Akihabara Electric Town

Lauantain ohjelmaan kuului käynti Akihabaran kaupunginosassa, elektroniikan, animen ja muun otakutavaran ihmemaassa.

Matkustin ensin Shibuyasta metrolla kaksi pysäkkiä pohjoiseen, sitten kahdeksan pysäkkiä itään. Meno yhteen suuntaan maksoi 1,75 € ja kesti puoli tuntia. Tokion metrolla on loppujen lopuksi ihan helppo kulkea, vaikka linjakartta saattaakin aluksi näyttää hämmentävältä spagettikasalta.

Tokion metron linjakartta.

Akihabaraa.

Akihabarassa oli hauska tunnelma. Joka kulmalla seisoi kahvilaansa mainostavia söpöjä tyttösiä sisäkköpuvuissaan. Akihabara on tunnettu maid caféistaan, joissa ulkonäön perusteella valikoidut nuoret sisäkkötytöt palvelevat asiakkaita isäntinään (ja emäntinään). Meidot kadulla eivät olleet kovin innokkaita päätymään filmille. Ensimmäinen jolta kysyin ei halunnut kuvaan, ja toinen laittoi vaivihkaa lentolehtiset naamansa eteen kun salakuvasin kauempaa. Ei siis ollut muuta vaihtoehtoa kuin mennä kahvilaan tekemään 4,60 € maksava purikura-henkinen valokuvakortti palvelijattaren kanssa.

Mua ei saa hei kuvata vaikka mainostan kahvilaani hassuissa vaatteissa keskellä vilkkainta kaupunkia.

Kahvilassa oli enimmäkseen ihan normaalia porukkaa, mutta hassumpaa väkeä edustivat itsekseen naureskeleva otaku ja vanha parrakas ukkeli, joka joi mehuaan puoli tuntia ja selasi keräilykorttikokoelmaansa. Tyttöporukka nousi lavalle äänittämään fanidubbaustaan animesarjasta. Tarjoilijat taikoivat asiakkaiden kanssa ruokaloitsun, jossa tehtiin käsillä sydän ja sanottiin "moe-moe-kyuu!" Jotkut tarjoilijoista eivät olleet ainoastaan söpöjä, vaan myös suorastaan kuumia lyhyissä mekoissaan ja saappaissaan. Japanilaiset tytöt ovat yleisesti ottaen kivan kapeita ja solakoita.

Hotness.

Annos maid caféssa. Hinta 12,10 € ilman happy endingiä.

Kiertelin ihmeellisissä kuusikerroksisissa anime- ja figukaupoissa. Mistään ei harmi kyllä löytynyt Berserk-sarjan oheistuotteita. Elektroniikkaliikkeistä löytyi käytettyjä Thinkpadeja halvalla. Olin vähällä ostaa heräteostoksena 180 € maksaneen Acerin miniläppärin, mutta tuumin lopulta että parempi ostaa Suomesta, niin saa takuun ja suomalaisen näppäimistön.

Animeauto

Animebussi

Animeseinä

Linux-kahvila!

Kotimatkalla tv-toimittaja tuli pyytämään minua seuraavalla viikolla olevaan haastatteluun, koska olen ulkomaalainen ja osaan japania. Kerroin että ei onnistu, koska palaan huomenna Fukuokaan, mutta eipä kyllä kielitaitokaan olisi vielä riittänyt.

Illalla menin Markin tupareihin. Vieraat olivat enimmäkseen hänen työntekijöitään ja heidän japanilaisia vaimojaan. Oli kivaa, vaikka olinkin taas itseäni kymmenen vuotta vanhempien seurassa. Japanilaiset naiset puhuivat erinomaista englantia ja olivat sellaisia lempeitä ja fiksuja ihmisiä joilla on jalat maassa. Tarjoilut olivat niin maittavat ja riittoisat, että Markin suunnitelmat pitsan tilaamisesta muuttuivat vitsiksi.

Ruoka oli hyvää ja sitä oli enemmän kuin tarpeeksi!