Viikonloppu

Viikonloppu oli uninen. Nukuin sekä lauantaina että sunnuntaina yhteen päivällä ja lähdin ulos kahden kolmen maissa.

Lauantaina fillaroin katsomaan keskiaikaisen Fukuokan linnan jäännöksiä ja niiden vieressä olevaa kuuluisaa Ohorin puistoa. Linna oli tosi rauhallinen ja hiljainen, ja sen huipulta aukeni hieno näkymä kaupungin yli. Puistossa taas oli paljon väkeä, etenkin lapsiperheitä, viettämässä kiireetöntä sunnuntai-iltapäivää. Paikka oli tosi rento ja mukava verrattuna keskustan vilkkaisiin katuihin.

Lounas: herkullisesti maustettu katkarapucurry thaimaalaisessa ravintolassa. 9,30 €

Sunnuntaina datailin kotona useamman tunnin ja lähdin kolmen aikoihin nälkäisenä keskustaan raamenille. Sieltä pyöräilin joen toiselle puolelle Canal City -kauppakeskukseen ajatuksena tutustua vaatekauppojen tarjontaan, mutta mielenkiinto lopahti jo ensimmäisessä kaupassa, kun yli-innokas myyjä persrapuili jatkuvasti, vaikka olisin halunnut vain rauhassa katsella mitä on tarjolla. Tavaksi tulleen kahvinjuonnin varjopuolena olin myös vähän jäässä, kun päivittäinen annos oli jäänyt nauttimatta. Kauppakeskus oli jouluvalaistu upeasti, joten muutama valokuva jäi sentään käteen.

Täyteläinen tonkotsu-raamen. 6,40 €

Canal City

Törmäsin viime reissulta tuttuun muumikahvilaan, jossa en kuitenkaan tällä kertaa käynyt. Oli hauska nähdä Suomen lippu ja kahvilan tunnuslause "Kaikki hauska on hyvää vatsalle" täälläpäin maailmaa. Tarjoilijakin sanoi suomeksi "kiitos" kun keväällä kävin jätskillä. Vain presidentin kuva ja sinivalkoinen kynttilä puuttuivat.

Muumikahvilan kuvat viime reissulta.

Kotitaloni ovella huomasin että perkele, avain oli jäänyt kotiin. Suomalaisella puhelinliittymälläni ei jostain syystä voinut soittaa huoltofirman numeroon, joten lainasin kännykkää talosta tulleelta pariskunnalta. Positiivista tilanteessa oli, että pääsin soittamaan ensimmäisen japaninkielisen puheluni, joka sujui ihan hyvin, vaikka pari kertaa pitikin kysyä "sumimasen?" Huoltomiestä odotellessani join kaksi tölkkiä kuumaa kahvia, ja pariskunta jolta lainasin kännykkää toi vielä lohdutuspalkinnoksi yhden tölkin kaupasta. Eipä ainakaan väsytä enää.

Kun huoltomies saapui, facepalmasin löytäessäni avainkortin huoneeni ovesta, ulkopuolelta. Pelkkä pääovesta kulkeminen jonkun muun perässä olisi siis riittänyt, mutta nyt kävi näin ja 5000 jeniä vaihtoi omistajaa.

Karaoke

Lähdin viime sunnuntaina Shibuyan hotellistani kohti lentokenttää viideltä aamulla. Hotelli oli varannut ja maksanut taksin valmiiksi. Täytyy sanoa, että japanilainen viiden tähden asiakaspalvelu oli muutenkin aika hyvää.

Fukuoka tuntui mukavan rauhalliselta, rennolta ja kotoisalta Tokioon verrattuna. Pienen etsinnän jälkeen löysin vielä fillarini telineestä satojen muiden joukosta. Poissaollessani se oli kytketty härveliin, josta sen sai irti 100 jenin kolikkoa vastaan. Kotiin palattuani loppupäivä menikin lähinnä nukkuessa ja Tokion muistelmia kirjoitellessa.

Viikko meni tavanomaisen opiskelijaelämän parissa, koululla ja kahviloissa oleskellen. Olen onnistunut elvyttämään soittotaitoni näppäilemällä koulun kitaraa aina välitunneilla ja koulun jälkeen. Tulee ihan lukio mieleen.

Perjantai-illan vietimme taas japanilaisten opiskelijoiden seurassa, tällä kertaa ryhmällemme varatulla karaokeklubilla, jossa 24 euron osallistumismaksulla sai syödä ja juoda niin paljon kuin ikinä halusi ja jaksoi.

Mikseri ja mätöt.

Karaoke-esityksien taso oli todella vaihtelevaa, mikä oli oikeastaan ihan hyvä juttu. Järkyttävimmät vedot poistivat suorituspaineet ja korostivat erinomaisia esityksiä entisestään. Paras show oli keski-ikäisen leppoisan aussimiehen tulkitsema Elton Johnin "Your Song", jonka hän lauloi puhtaan herkästi ja yleisön kanssa flirttaillen. Itse hoilasin duettona Ring of Firen ja isommalla kuorolla mainion saksankielisen Moskau-viisun. Natascha ha-ha-ha, du bist schön...

Herkkää Justin Bieber -tulkintaa.

Karaoken jälkeen johdatin kaksi japanilaista ja viisi eurooppalaista samaan izakayaan, jossa olin halloweenina. Moni japanilainen jätti tulematta, koska heillä oli luentoja seuraavana aamuna, lauantaina siis. Izakayassa hyödynsimme tarjousta, jolla sai kaksi ruoka-annosta ja nomihoodain, eli rajattomat juomatilaukset. Siihen nähden meno pysyi aika kesynä, ja lähdimmekin kaikki kotia kohti kahden tunnin ravintola-aikamme päätyttyä. Olisi hauska saada joukkoon enemmän bile-eläimiä, tai edes pohjoiseurooppalaisia viinasieniä.

Samanlainen setti kalmaria kuin viimeksi, mutta vähän säädyllisemmässä kunnossa.

Nam, jätskiä.

Akihabara Electric Town

Lauantain ohjelmaan kuului käynti Akihabaran kaupunginosassa, elektroniikan, animen ja muun otakutavaran ihmemaassa.

Matkustin ensin Shibuyasta metrolla kaksi pysäkkiä pohjoiseen, sitten kahdeksan pysäkkiä itään. Meno yhteen suuntaan maksoi 1,75 € ja kesti puoli tuntia. Tokion metrolla on loppujen lopuksi ihan helppo kulkea, vaikka linjakartta saattaakin aluksi näyttää hämmentävältä spagettikasalta.

Tokion metron linjakartta.

Akihabaraa.

Akihabarassa oli hauska tunnelma. Joka kulmalla seisoi kahvilaansa mainostavia söpöjä tyttösiä sisäkköpuvuissaan. Akihabara on tunnettu maid caféistaan, joissa ulkonäön perusteella valikoidut nuoret sisäkkötytöt palvelevat asiakkaita isäntinään (ja emäntinään). Meidot kadulla eivät olleet kovin innokkaita päätymään filmille. Ensimmäinen jolta kysyin ei halunnut kuvaan, ja toinen laittoi vaivihkaa lentolehtiset naamansa eteen kun salakuvasin kauempaa. Ei siis ollut muuta vaihtoehtoa kuin mennä kahvilaan tekemään 4,60 € maksava purikura-henkinen valokuvakortti palvelijattaren kanssa.

Mua ei saa hei kuvata vaikka mainostan kahvilaani hassuissa vaatteissa keskellä vilkkainta kaupunkia.

Kahvilassa oli enimmäkseen ihan normaalia porukkaa, mutta hassumpaa väkeä edustivat itsekseen naureskeleva otaku ja vanha parrakas ukkeli, joka joi mehuaan puoli tuntia ja selasi keräilykorttikokoelmaansa. Tyttöporukka nousi lavalle äänittämään fanidubbaustaan animesarjasta. Tarjoilijat taikoivat asiakkaiden kanssa ruokaloitsun, jossa tehtiin käsillä sydän ja sanottiin "moe-moe-kyuu!" Jotkut tarjoilijoista eivät olleet ainoastaan söpöjä, vaan myös suorastaan kuumia lyhyissä mekoissaan ja saappaissaan. Japanilaiset tytöt ovat yleisesti ottaen kivan kapeita ja solakoita.

Hotness.

Annos maid caféssa. Hinta 12,10 € ilman happy endingiä.

Kiertelin ihmeellisissä kuusikerroksisissa anime- ja figukaupoissa. Mistään ei harmi kyllä löytynyt Berserk-sarjan oheistuotteita. Elektroniikkaliikkeistä löytyi käytettyjä Thinkpadeja halvalla. Olin vähällä ostaa heräteostoksena 180 € maksaneen Acerin miniläppärin, mutta tuumin lopulta että parempi ostaa Suomesta, niin saa takuun ja suomalaisen näppäimistön.

Animeauto

Animebussi

Animeseinä

Linux-kahvila!

Kotimatkalla tv-toimittaja tuli pyytämään minua seuraavalla viikolla olevaan haastatteluun, koska olen ulkomaalainen ja osaan japania. Kerroin että ei onnistu, koska palaan huomenna Fukuokaan, mutta eipä kyllä kielitaitokaan olisi vielä riittänyt.

Illalla menin Markin tupareihin. Vieraat olivat enimmäkseen hänen työntekijöitään ja heidän japanilaisia vaimojaan. Oli kivaa, vaikka olinkin taas itseäni kymmenen vuotta vanhempien seurassa. Japanilaiset naiset puhuivat erinomaista englantia ja olivat sellaisia lempeitä ja fiksuja ihmisiä joilla on jalat maassa. Tarjoilut olivat niin maittavat ja riittoisat, että Markin suunnitelmat pitsan tilaamisesta muuttuivat vitsiksi.

Ruoka oli hyvää ja sitä oli enemmän kuin tarpeeksi!

Excursio

Perjantaina vietin puolet päivästä Markin firman toimistolla, joka sijaitsi täyden palvelun toimistotalossa muutaman kerroksen hotellihuonettani alempana. Samassa paikassa sijaitsi aikoinaan Googlen Japanin konttori.

Lobby.

Toimistoon kuului kaksi melko pientä huonetta, joista toiseen oli majoitettu kehitys ja toiseen asiakastuki. Työntekijöitä oli tusinan verran, ja heistä vain sihteeri oli japanilaissyntyinen. Kehittäjistä useimmat olivat ranskankielisiä.

Paikka oli tosi siisti! 15. kerroksesta avautuivat hienot näkymät Tokion yli, kirkkaina päivinä Fuji-vuorelle asti. Toimisto oli täynnä kaikenlaisia scifileluja, kuten ohjelmoitava humanoidirobotti tai 3D-tulostin, jolla printtasin itselleni kamman. Firmassa oli vielä puoli vuotta sitten vain kaksi työntekijää, mutta sittemmin liiketoiminta on kasvanut huimasti, ja käsittääkseni vieläpä täysin kysyntävetoisesti ilman lainapääomaa. Sellaisessa tilanteessa olevaa yritystä lienee mukava johtaa.

Kamman printtausta 3D-printterillä.

 

Nao-robotti.

Hengasin toimistolla viitisen tuntia seuraten työn touhuja ja keskustellen alan näkymistä. Lounaaksi tilasimme Markin kanssa curryä, joka toimitettiin työhuoneeseen asti.

Curryä, joka toimitettiin työhuoneeseen asti.

Siisti muki!

Vuorten taakse laskeva aurinko.

Illan pimennyttyä menin Harajukun puistoon kävelylle. Iso puisto oli hyvä paikka paeta kaikkea suurkaupungin hälinää. Puistossa näkyi muusikoita harjoittelemassa, lenkkeilijöitä, kaveriporukoita pelaamassa pelejä, nuoria pareja ja pari spugeakin. Istuin pitkään värivalaistun suihkulähteen äärellä kuunnellen japanilaisen puuhuilun soittoa.

My Engrish bery good.

Puiston rauhasta siirryin Shinjukuun, ehkä hektisimpään alueeseen Tokiossa. Pilvenpiirtäjiä, leveitä katuja ja mieletön ihmisvilinä. En ehtinyt viipyä kauaa, kun piti palata Shibuyaan tapaamaan Lorenzoa, joka oli tullut Tokioon yhdeksi yöksi ennen kotiinpaluutaan. Kävimme useammassa mestassa nostamassa maljaa, ja totesimme jälleen izakayan parhaaksi. Puolenyön aikoihin hyvästelin Lorenzon, soitin gännipuhelun Suomeen ja menin nukkumaan.

Shinjuku by night.

Suurkaupungin meininkiä.

Tokyo Tower

Torstai kului ympäri kaupunkia kävellessä. Tokio on kyllä mieletön paikka. Kuin jättimäinen muurahaiskeko, johon verrattuna 1,5 miljoonan asukkaan Fukuoka on mukavan rauhallinen pikkukaupunki. Ihmiset etenkin Shibuyassa, erittäin vilkkaassa yöelämän ja muodin keskuksessa, vaikuttivat fukuokalaisia räväkämmiltä.

Kuuluisa Shibuyan risteys. Kuva Wikipediasta.

Haukattuani aamupalaksi muutamat yakitorit Shibuyassa, lähdin metrolla Chiyodaan keisarillisen palatsin kulmille. Paikka oli vähän kuin Helsingin Esplanadi - täynnä lähetystöjä, valtion rakennuksia, kalliiden tuotemerkkien myymälöitä ja pukumiehiä. Tänään paikka tosin oli hieman hiljainen kansallisen vapaapäivän (Culture Day) vuoksi. Kävin Hibiyan puistossa, joka oli täynnä piknik-väkeä ja kojuja, joista myytiin viinejä ja jaeltiin ilmaisia maistiaisia.

Puistokatu Chiyodassa.

Hibiyan puisto.

Jatkoin matkaani kävellen Tokyo Toweriin, pakolliseen turistikohteeseen. Matka oli pitkähkö, mutta tulipahan nähtyä kaupunkia. Tokyo Tower on 330-metrinen Eiffel-tornin kaltainen näköalatorni, josta on hyvällä säällä varsin kiva näkymä kaupungin yli. Tänään oli kuitenkin vähän sumuista, joten en mennyt 150 metrin korkeudessa olevaa tasannetta korkeammalle.

J-poppia tornin juurella. Mikserin mute-nappia painamalla tästä olisi saanut ihan hyvän shown.

 

Täälläkin joulunvietto alkaa jo marraskuussa.

Illuminatia ei pääse pakoon.

Kävelin parin kolmen kilometrin matkan tornilta takaisin Shibuyaan. Suunnitelmissa oli käydä vielä Akihabarassa, mutta ilta alkoi jo hämärtää ja päätin jättää sen myöhemmäksi. Nautin Shibuyassa parhaat raamenit ikinä, ja kävelyn väsyttämänä plösöilin loppuillan hotellihuoneeni mukavuudessa, katsoen netistä uusimmat jaksot Mariaa ja Kiinteistökuningatar Kaisaa.

Tokyo Drift

Lähdin keskiviikkona neljäksi päiväksi Tokioon moikkaamaan kaveriani Markia ja ihmettelemään suurkaupungin vilinää. Päätin mennä flygarilla, koska halvimmat lennot maksoivat selvästi vähemmän kuin viisi tuntia kestävä matka shinkansen-luotijunalla. Lentokentällä ei ollut avointa verkkoa ja ainoat pelit läppärilläni olivat Baldur's Gate ja Half-Life. Pelasin ajankuluksi BG-hahmoa nimeltä Keppi-Keke (half-orc kensai), joka kepitti tasapuolisesti niin hyvät kuin pahatkin maan rakoon.

Mark haki minut autolla lentokentältä hotellille, mikä oli aika luksusta. Ei tarvinnut viettää loppuiltaa pähkäillen liikenneyhteyksiä ja osoitteita. Maksulliset moottoritiet olivat ihmeellisen autioita seitsemän aikaan illalla. Tietullit maksettiin kätevästi infrapunalinkillä ilman turhia pysähtymisiä.

Keskustan tuntumassa pääsimme todistamaan ihmeellistä showta. Taksi naarmutti mustaa urheiluautoa, jonka kuljettaja avasi ikkunan ja huuteli taksille. Taksi ei reagoinut ja oli lähdössä menemään, jolloin urheiluauto driftasi renkaat ulvoen taksin eteen. Urheiluautosta nousi vihainen nuori mies, joka kiskaisi taksin oven auki, huusi kuskille ja tehosti sanomaansa asiaankuuluvasti elehtien. Poliisi oli noin kymmenessä sekunnissa paikalla rauhoittamassa tilannetta. Sitten valo vaihtui vihreäksi ja jatkoimme matkaa. Harmi, olisin halunnut nähdä miten kävi. Enpä ole koskaan ennen nähnyt japanilaisen polttavan päreitään tällä lailla.

Tokyo Drift.

Mark on Tokion keskustassa Shibuyassa toimistoaan pitävän it-firman toimitusjohtaja, jonka tunnen erään softaprojektin kautta. Hän on syntyjään ranskalainen, mutta asunut nyt kaksi vuotta Tokiossa ja mennyt vastikään naimisiin japanittaren kanssa. Hän oli varannut minulle huoneen toimistonsa rakennuksessa sijaitsevasta viiden tähden hotellista, firman piikkiin toki. Kelpasi.

Not too bad.

Näkymä hotellihuoneesta.

Huoneen kuitattuamme autoilimme Markin kotiin pientaloalueelle puolen tunnin matkan päähän, missä hänen vaimonsa Kyoko laittoi meille italialaista ruokaa. Kyoko oli asunut kahdeksan vuotta Kanadassa, joten keskustelu sujui luontevimmin englanniksi, vaikka japaniakin tuli harjoiteltua. Ruoan jälkeen takseilin takaisin hotellille nauttimaan kuumasta suihkusta ja pehmeästä sängystä.

Markin kissa.

Neko Café

Kissakahvila Neko Café oli ehkä söpöin paikka, jossa olen koskaan käynyt. Kahvilassa hengasi toistakymmentä kissaa, jotka kiipeilivät telineissä, nukkuivat hassuissa paikoissa ja paijasivat toisiaan. Kissoja oli selvästi valikoitu luonteen mukaan, sillä kaikki olivat tosi kilttejä ja seurallisia.

Sisään tullessa kädet desinfioitiin ja kirjoitettiin lapulle tuloaika. Tunti kissojen seurassa maksoi 2,60 € plus ruoka ja juoma. Kokeilemamme tiramisu- ja jäätelöannokset olivat taiteellisia sekä esteettisesti että kokonsa puolesta.

Tiramisu, caffé latte ja tunti mourulassa. 10,10 €