Excursio

Perjantaina vietin puolet päivästä Markin firman toimistolla, joka sijaitsi täyden palvelun toimistotalossa muutaman kerroksen hotellihuonettani alempana. Samassa paikassa sijaitsi aikoinaan Googlen Japanin konttori.

Lobby.

Toimistoon kuului kaksi melko pientä huonetta, joista toiseen oli majoitettu kehitys ja toiseen asiakastuki. Työntekijöitä oli tusinan verran, ja heistä vain sihteeri oli japanilaissyntyinen. Kehittäjistä useimmat olivat ranskankielisiä.

Paikka oli tosi siisti! 15. kerroksesta avautuivat hienot näkymät Tokion yli, kirkkaina päivinä Fuji-vuorelle asti. Toimisto oli täynnä kaikenlaisia scifileluja, kuten ohjelmoitava humanoidirobotti tai 3D-tulostin, jolla printtasin itselleni kamman. Firmassa oli vielä puoli vuotta sitten vain kaksi työntekijää, mutta sittemmin liiketoiminta on kasvanut huimasti, ja käsittääkseni vieläpä täysin kysyntävetoisesti ilman lainapääomaa. Sellaisessa tilanteessa olevaa yritystä lienee mukava johtaa.

Kamman printtausta 3D-printterillä.

 

Nao-robotti.

Hengasin toimistolla viitisen tuntia seuraten työn touhuja ja keskustellen alan näkymistä. Lounaaksi tilasimme Markin kanssa curryä, joka toimitettiin työhuoneeseen asti.

Curryä, joka toimitettiin työhuoneeseen asti.

Siisti muki!

Vuorten taakse laskeva aurinko.

Illan pimennyttyä menin Harajukun puistoon kävelylle. Iso puisto oli hyvä paikka paeta kaikkea suurkaupungin hälinää. Puistossa näkyi muusikoita harjoittelemassa, lenkkeilijöitä, kaveriporukoita pelaamassa pelejä, nuoria pareja ja pari spugeakin. Istuin pitkään värivalaistun suihkulähteen äärellä kuunnellen japanilaisen puuhuilun soittoa.

My Engrish bery good.

Puiston rauhasta siirryin Shinjukuun, ehkä hektisimpään alueeseen Tokiossa. Pilvenpiirtäjiä, leveitä katuja ja mieletön ihmisvilinä. En ehtinyt viipyä kauaa, kun piti palata Shibuyaan tapaamaan Lorenzoa, joka oli tullut Tokioon yhdeksi yöksi ennen kotiinpaluutaan. Kävimme useammassa mestassa nostamassa maljaa, ja totesimme jälleen izakayan parhaaksi. Puolenyön aikoihin hyvästelin Lorenzon, soitin gännipuhelun Suomeen ja menin nukkumaan.

Shinjuku by night.

Suurkaupungin meininkiä.

Tokyo Tower

Torstai kului ympäri kaupunkia kävellessä. Tokio on kyllä mieletön paikka. Kuin jättimäinen muurahaiskeko, johon verrattuna 1,5 miljoonan asukkaan Fukuoka on mukavan rauhallinen pikkukaupunki. Ihmiset etenkin Shibuyassa, erittäin vilkkaassa yöelämän ja muodin keskuksessa, vaikuttivat fukuokalaisia räväkämmiltä.

Kuuluisa Shibuyan risteys. Kuva Wikipediasta.

Haukattuani aamupalaksi muutamat yakitorit Shibuyassa, lähdin metrolla Chiyodaan keisarillisen palatsin kulmille. Paikka oli vähän kuin Helsingin Esplanadi - täynnä lähetystöjä, valtion rakennuksia, kalliiden tuotemerkkien myymälöitä ja pukumiehiä. Tänään paikka tosin oli hieman hiljainen kansallisen vapaapäivän (Culture Day) vuoksi. Kävin Hibiyan puistossa, joka oli täynnä piknik-väkeä ja kojuja, joista myytiin viinejä ja jaeltiin ilmaisia maistiaisia.

Puistokatu Chiyodassa.

Hibiyan puisto.

Jatkoin matkaani kävellen Tokyo Toweriin, pakolliseen turistikohteeseen. Matka oli pitkähkö, mutta tulipahan nähtyä kaupunkia. Tokyo Tower on 330-metrinen Eiffel-tornin kaltainen näköalatorni, josta on hyvällä säällä varsin kiva näkymä kaupungin yli. Tänään oli kuitenkin vähän sumuista, joten en mennyt 150 metrin korkeudessa olevaa tasannetta korkeammalle.

J-poppia tornin juurella. Mikserin mute-nappia painamalla tästä olisi saanut ihan hyvän shown.

 

Täälläkin joulunvietto alkaa jo marraskuussa.

Illuminatia ei pääse pakoon.

Kävelin parin kolmen kilometrin matkan tornilta takaisin Shibuyaan. Suunnitelmissa oli käydä vielä Akihabarassa, mutta ilta alkoi jo hämärtää ja päätin jättää sen myöhemmäksi. Nautin Shibuyassa parhaat raamenit ikinä, ja kävelyn väsyttämänä plösöilin loppuillan hotellihuoneeni mukavuudessa, katsoen netistä uusimmat jaksot Mariaa ja Kiinteistökuningatar Kaisaa.

Tokyo Drift

Lähdin keskiviikkona neljäksi päiväksi Tokioon moikkaamaan kaveriani Markia ja ihmettelemään suurkaupungin vilinää. Päätin mennä flygarilla, koska halvimmat lennot maksoivat selvästi vähemmän kuin viisi tuntia kestävä matka shinkansen-luotijunalla. Lentokentällä ei ollut avointa verkkoa ja ainoat pelit läppärilläni olivat Baldur's Gate ja Half-Life. Pelasin ajankuluksi BG-hahmoa nimeltä Keppi-Keke (half-orc kensai), joka kepitti tasapuolisesti niin hyvät kuin pahatkin maan rakoon.

Mark haki minut autolla lentokentältä hotellille, mikä oli aika luksusta. Ei tarvinnut viettää loppuiltaa pähkäillen liikenneyhteyksiä ja osoitteita. Maksulliset moottoritiet olivat ihmeellisen autioita seitsemän aikaan illalla. Tietullit maksettiin kätevästi infrapunalinkillä ilman turhia pysähtymisiä.

Keskustan tuntumassa pääsimme todistamaan ihmeellistä showta. Taksi naarmutti mustaa urheiluautoa, jonka kuljettaja avasi ikkunan ja huuteli taksille. Taksi ei reagoinut ja oli lähdössä menemään, jolloin urheiluauto driftasi renkaat ulvoen taksin eteen. Urheiluautosta nousi vihainen nuori mies, joka kiskaisi taksin oven auki, huusi kuskille ja tehosti sanomaansa asiaankuuluvasti elehtien. Poliisi oli noin kymmenessä sekunnissa paikalla rauhoittamassa tilannetta. Sitten valo vaihtui vihreäksi ja jatkoimme matkaa. Harmi, olisin halunnut nähdä miten kävi. Enpä ole koskaan ennen nähnyt japanilaisen polttavan päreitään tällä lailla.

Tokyo Drift.

Mark on Tokion keskustassa Shibuyassa toimistoaan pitävän it-firman toimitusjohtaja, jonka tunnen erään softaprojektin kautta. Hän on syntyjään ranskalainen, mutta asunut nyt kaksi vuotta Tokiossa ja mennyt vastikään naimisiin japanittaren kanssa. Hän oli varannut minulle huoneen toimistonsa rakennuksessa sijaitsevasta viiden tähden hotellista, firman piikkiin toki. Kelpasi.

Not too bad.

Näkymä hotellihuoneesta.

Huoneen kuitattuamme autoilimme Markin kotiin pientaloalueelle puolen tunnin matkan päähän, missä hänen vaimonsa Kyoko laittoi meille italialaista ruokaa. Kyoko oli asunut kahdeksan vuotta Kanadassa, joten keskustelu sujui luontevimmin englanniksi, vaikka japaniakin tuli harjoiteltua. Ruoan jälkeen takseilin takaisin hotellille nauttimaan kuumasta suihkusta ja pehmeästä sängystä.

Markin kissa.

Neko Café

Kissakahvila Neko Café oli ehkä söpöin paikka, jossa olen koskaan käynyt. Kahvilassa hengasi toistakymmentä kissaa, jotka kiipeilivät telineissä, nukkuivat hassuissa paikoissa ja paijasivat toisiaan. Kissoja oli selvästi valikoitu luonteen mukaan, sillä kaikki olivat tosi kilttejä ja seurallisia.

Sisään tullessa kädet desinfioitiin ja kirjoitettiin lapulle tuloaika. Tunti kissojen seurassa maksoi 2,60 € plus ruoka ja juoma. Kokeilemamme tiramisu- ja jäätelöannokset olivat taiteellisia sekä esteettisesti että kokonsa puolesta.

Tiramisu, caffé latte ja tunti mourulassa. 10,10 €

Viihteellä, osa II

Lauantaina pyöräilin vesisateessa ja vietin taas useamman tunnin kahviloissa kanjien parissa. Ykköskirjan kanjit ovat kohta hallussa.

Illalla Lorenzo viestitteli, että olisivat YuHsinin (se taiwanilainen) kanssa liikenteessä keskustassa. Tapasimme asemalla ja menimme sushiravintolaan. Sushi oli ensiluokkaista. Kala oli tuoretta ja vivahteikasta. Annokseen kuului myös aromikas misokeitto, seafood pudding ja jokin mauton kikkare (kuvassa vasemmalla), jonka nimeä en tiedä. Tiskin takana sushit valmistanut viisikymppinen kokki oli kuulemma vääntänyt sushia ammatikseen jo 17-vuotiaasta, minkä saattoi sinänsä uskoakin.

Pala täydellisyyttä. 18,70 €

Inkivääri ja jännän värinen wasabi tarjoiltiin hauskasti tiskin päältä.

Menimme Pronto Cafeen tunniksi pariksi maistelemaan erilaisia drinkkejä. Testatuksi tulivat Tequila-veriappelsiini, Gin Tonic ja Red Eye. Jälkimmäinen oli näistä kummallisin: jonkinlainen koktaili olutta ja tomaattimehua. Ei pahaa, mutta ei kovin hyvääkään.

Tequila-veriappelsiini. Ihan hyvää, mutta missä se Tequila oli? 4,70 €

Loppuillan vietimme läheisessä izakayassa. Izakayat ovat lämminhenkisiä ja rentoja illanviettopaikkoja, joihin mennään kavereiden kanssa ottamaan kuppia ja syömään yleensä kala- tai liharuokia. Oikein mainioita paikkoja siis. Helsingin ravintola Kabuki on izakaya. Etelärannan viileä ja hienostunut ravintola Rakuya ilmoitti aikoinaan olevansa izakaya, mikä lähinnä nauratti.

Kalmari oli kelpo snäkki kaljan kaveriksi.

Aikaisemmassa postauksessani kutsuin YuHsinia tytöksi. Joudun korjaamaan puheitani, sillä hän kertoikin olevansa jo 35-vuotias. Lorenzo oli myös vanhempi kuin luulin: 36. Mikäpä siinä, enemmän tarinoita kerrottavana. Lorenzon kanssa kumosimme neljä tuoppia, YuHsin tyytyi puolikkaaseen.

Loppuillasta izakayassa vilisi nuorta Halloween-väkeä ja meno alkoi villiintyä. Pöydässämme pyöri jos jonkinlaista jokeria ja ihmemaanliisaa. Lähdimme kotiin kahden aikoihin yöllä, ja kaupungin tunnelma oli samanlainen kuin Stadissa lauantai-iltana. Paljon nuorisoa liikenteessä. Ihmiset nauroivat ja ottivat kuvia paidattomasta hepusta joka juoksenteli autotiellä ja huuteli autoille. Ohi ajanutta poliisia ei kiinnostanut.

Viihteellä

Perjantaiaamu oli vilpoisa ja sateinen, ja puin ensimmäistä kertaa takin ylleni. Lounaalla tutustuin Lorenzoon, Sveitsissä asuvaan italialaiseen it-arkkitehtiin, joka asuu samassa talossa kuin minä. Koodaushenkisessä lounasseurueessamme oli myös saksalainen mikrokontrollerien ohjelmoija.

Omuhayashi - riisimunakasta hayashi-kastikkeella. Hyvää! 7,50 €

Illalla koululle tuli japanilaisia yliopisto-opiskelijoita, joiden kanssa menimme kiinalaiseen buffet-ravintolaan. Tämä oli oikeastaan ensimmäinen kerta kun pääsin kunnolla jutustelemaan ikäisteni japanilaisten kanssa, vaikka kovin syvällisesti emme ehtineetkään tutustua. Ravintolassa sai kymmenellä eurolla rajattoman käyttöoikeuden olueen, sakeen, viiniin, viskiin ja muihin Bakkuksen antimiin. Mieletöntä! Moinen hinnoittelu ei oikein onnistuisi Suomessa.

Illallisen jälkeen vilkutimme heiheit japanilaisille ja jatkoimme iltaa noin kahdeksan hengen porukalla jonkinlaisessa pelihallissa. Paikassa oli kaikenlaisia pelikoneita, biljardipöytiä, tikkatauluja, sohvia ja mangahyllyjä, karaokehuoneita ja pieni kahvila. Kaikkia pelejä sai käyttää 15 euron sisäänpääsymaksulla. Tällaisia paikkoja saisi olla Suomessakin.

Perjantaiaatto

Tiistai ja keskiviikko menivät tutun kaavan mukaan: kahville, koululle, raflaan ja kotiin. Mikäpä siinä. Kanjeja on tullut opittua paljon. Lounaalla olemme käyneet kanssani samaan aikaan aloittaneiden taiwanilaisen tytön ja slovakialaisen lääkärinaisen kanssa. Taiwanilainen asuu tällä hetkellä Singaporessa ja puhuu erinomaista englantia. Häneltä kuulee mielenkiintoisia juttuja kiinalaisesta kulttuurista.

Joka-aamuinen näkymä.

Tänään meillä oli Genki II -kirjan tasokoe. Sain kuuntelusta 18/20, luetun ymmärtämisestä 33/36 ja kieliopista 36/45 pistettä. Suullisen osion tuloksia en tiedä, mutta eiköhän näillä seuraavaan kirjaan päästä. Illalla jäin koululle katsomaan elokuvaa Kauna 2, mutta se oli ihan tylsä, joten lähdin etsimään muuta ohjelmaa.

Meidän päiväkoti - eiku koulu.

Pyöräilin meren rantaan kalatukun kulmille, missä kadut olivat täynnä yatai-ravintolakojuja. Erittäin lämminhenkiset yatait ovat matkailijalle ehkä helpoimpia paikkoja saada kontaktia japanilaisiin ja samalla viihtyä paikallisten herkkujen ja oluttuopin tai sakekupposen äärellä. Tänään skoolailin viisikymppisen, arvokkaan oloisen mutta hauskan liikemiehen ja hänen venäläisen vaimonsa kanssa ja kerroin ne samat suomijutut kuin kaikille muillekin (Suomessa on lunta, järviä ja muumeja). Lähtiessä oli toki high five paikallaan.

Juusto-pekonirullia ja jotain merenelävää.

Friteerattua tofua ja wasabia.

Tuhdin aterian ja muutaman tuopin jälkeen oli mukava löllähtää vielä onsen-kylpylään rentoutumaan. Kuumien kylpyjen, hierovien vesisuihkujen ja saunan jälkeen sisäpihan bambumatolla makoillessa saattoi saavuttaa lähes zeniläisen olotilan. Mukavampaa olisi ollut vain, jos olisi ollut suomalaisia kavereita mukana.

Onsen.

Nätti näyteikkuna kotimatkan varrella.

Pyöräilyä yömyöhään.

Näin sivukujan varrella pentujaan imettävän kissaemon. ♥♥♥